Sain perheeni vanhan koiran luokseni asumaan noin yhdeksän kuukautta sitten. Vanha koira tarvitsi paljon seuraa ja huolenpitoa. Vapaa-aikani muuttui koti-illoiksi ja lounastapaamiset kotiruoaksi koiran seurassa. Lenkille ehdin sen verran kuin koirani jaksoi kävellä. Aloin viettää sellaista "sitten kun koiraa ei enää ole" elämää. Moni suunnitelma ja haave saivat siirtyä jonnekin tuilevaisuuteen.

Minulle on opetettu, ettei pitäisi elää sitten kun elämää. En ole asiasta enää samaa mieltä. Joskus on hyvä elää sitten kun elämää. Kun silittelin koiraani viimeisen kerran eläinlääkärin vastaanotolla kuukausi sitten, olin tyytyväinen sitten kun elämänvalintaani. Näin siitäkin huolimatta, että elämä oli välillä ollut raskasta ja joidenkin haaveiden odottaminen oli kysynyt kärsivällisyyttä.

Enää minulla ei ole koiraa ja aikaa löytyy monelle asialle, mitä talven aikana jäi tekemättä. Ennen kaikkea olen iloinen siitä, että sitten kun elämä antoi tilaa nyt vielä kun elämälle. Olen kiitollinen jokaisesta hetkestä Alma-koirani kanssa. Se aika oli ainutkertaista.