Edellisestä kirjoituksestani on jo tovi. Tämä ei johdu siitä, että olisin unohtanut Eväät levällään -blogini vaan siitä, että työssäni eväät ovat aina jaossa. Joskus pitää vetäytyä kuoreensa ja salassa syödä vähän itsekin eväitä. Tämä ei varmaankaan koske vain meitä kirkolta palkkaamme saavia, vaan myös monia seurakuntalaisia, jotka jakavat vapaaehtoisesti omasta ajastaan ja taidoistaan muille.

Jumalan antamat eväät kuuluvat myös minulle. Hassua, että siitä joutuu muistuttamaan itseään. Olisinko armollisempi muille, jos luottaisin Jumalan täydelliseen armoon minua kohtaan? Välillä voi olla kirjoittamatta blogia tai olla osallistumatta vapaaehtoistehtäviin. Se on armolliuutta itseä ja muita kohtaan.